Tervehdys sukeltajakamut!

Sukellukset Cicilia II veneellä kaudella 2023 keskiviikkoisin.

On hyvä kerrata taas toimintaohjeet kuinka homma toimii kätevästi. Iltasukellukset lähtevät aina Sarvaston venekerhon laiturista. Paikka löytyy Helsingistä, Jollaksesta. Osoite on Isonsarvastontie 00840 Helsinki.

Iltakeikat ovat keskiviikkoisin, mahdollisuuksien mukaan järkätään venelähtöjä myös muina päivinä ja viikonloppuisin.

Iltaisin merelle lähdetään touko- ja kesäkuussa klo 17.30 ja heinäkuusta eteenpäin klo 17.00. SIIS LÄHDETÄÄN. Sitä ennen on oltava vene pakattuna. Ole siis ajoissa paikalla, montaa minuuttia ei vene odottele!  Keskiviikkojen iltareissut soveltuvat kaiken tasoisille sukeltajille ja kohteet valitaan sen mukaan. Kuitenkin täytyy muistaa, että keliolosuhteet määrittävät lopullisen kohteen. Tapahtumista laitetaan aina ilmoitus seuran Facebook-sivuille. Jäsenille tulee myös jokaisesta tapahtumasta tekstiviesti siihen numeroon, jonka olet sihteerille antanut.

Ilmoittautuminen tapahtuu vain ja ainoastaan tekstiviestillä seuran kännykkä numeroon  045-690 5220. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumisen voi peruuttaa maksutta tiistai iltaan klo 22.00 asti, jonka jälkeen esteen sattuessa olet sitoutunut maksamaan iltalähdön hinnan.

Hinnoittelu reissuille: Käytössä vyöhykehinnoittelu. Tästä linkistä näet hinnaston. Keskittäminen muuten kannattaa tässäkin asiassa. Käytössä on ns. femma kortti… Sukella 5 kertaa ja saat 6. keikan ilmaiseksi! Veneellä on tästä asiasta lista. Nämä hinnat vain Finnairin sukeltajien ja Merisukeltajien jäsenille. Olet lämpimästi tervetullut iltasukelluksille mukaan vaikka et olisi seuramme jäsen kannatusjäsenen muodossa +5€. Reissu maksetaan veneellä maksukortilla.

Kesällä kaunis päivä saattaa muuttua viileäksi illaksi. Varaa siis aina keliin sopiva varustus. Dyykin jälkeen monesti maistuu eväs, joten se kannattaa huomioida myös. Veneellä ei ole wc:tä, mutta Sarvaston rannassa on toimistorakennus, jossa pääsee käymään ennen merelle lähtöä. Veneeseen mahtuu 10 henkeä, mutta sukeltajien määrä on rajattu 8 ihan käytännön syistä. Veneestä löytyy kaikille pelastautumisvälineet ja pelastusliivin käyttö on PAKOLLISTA aina, kun ollaan kannella. Tähän ei ole mahdollista saada poikkeuksia missään tilanteessa. Jos sinulla on oma ns. paukkuliivi, niin sen mukaan otto on ihan suositeltavaa. Se on mukavampi käyttää kannella ollessa.

Kun merellä ollaan tuttujen kanssa niin lähtökohtaisesti kaikki jeesaa kaikkia. Kippari pyytää ja käskee auttamaan ainakin rantautumistilanteissa, joten jokainen on silloin velvollinen auttamaan. Veneen kipparilla on jokaisessa asiassa viimeinen sananvalta. Hyvällä yhteistyöllä ja samalla rennolla fiiliksellä toiminta veneellä on turvallista ja hauskaa. Iltakeikoille on mahdollista lähteä mukaan ihan vaan nauttimaan merellisestä tunnelmasta, jos tällainen kiinnostaa niin laita viestiä vaikka Heselle 044-5302447 niin katsotaan paikkatilanne. Tämän kesän kipparit ovat: Jouko Riikonen, Pauli Heino, Juha Varis, Touho Lauronen, Pasi Suomi ja Juha Karlenius.

Näillä ohjeilla homma toimii ja saadaan kiva kesä aikaiseksi yhteisen mahtavan harrastuksen parissa.

Tervetuloa mukaan!