GRAND ESTONIA TOUR 3.–10.7. ja 10.–17.7. 2005
KESÄLEIRI VIRON RANNIKOLLA – ENSIMMÄINEN VIIKKO
Yhteinen kesäleiri Merisukeltajien kanssa Orbiit-aluksella alkaa tulla jo perinteeksi. Tänä vuonna suuntasimme Viron rannikolle. Kiitos Makelle ja Jonkalle tiedottamisesta, yhteydenpidosta Virolaiseen Maremark sukellusliikkeeseen ja monenmoisista muista käytännön järjestelyistä. Pomalle puolestaan kiitos kompuroiden roudaamisesta ja erinäisistä sähköasennuksista, joita ilman paineilman pumppaaminen pulloihin olisi ollut näin isolla porukalla tunteja pidempi projekti. Orbiitilla kaikki sujui viime kesän tapaan hienosti. Kippari Aki Kettunen ja kansimies Jussi Sorvari hoitivat hommansa niin, että kaikille tärkein eli sukeltaminen oli mahdollisimman sujuvaa. Molemmat myös sukelsivat melkein kaikilla kohteilla. Kokki Elli Haverinen puolestaan piti huolen siitä, että meillä oli potkua sukeltaa useamman kerran päivässä. Meillä taisi olla melkoisen liukuvat ruoka-ajat ja juustohiiret tekivät tiettävästi jonkinlaista tuhoa jääkaapissa… Ja tietysti kiitos kaikille mukana sukeltaneille! Me kaikki yhdessä teimme tämänkin leiriviikon mukaviksi muistoiksi mieliimme ja sukelluspäiväkirjojen sivuille, sadoista valokuvista puhumattakaan!
Koko viikon paistoi aurinko, lämpötila oli tasainen +25 ja merenpinta paria päivää lukuun ottamatta tyyni. Viikon aikana ehti bongata monta hylkyä. Hiiunmaan hylyt olivat suhteellisen matalalla; kaikki alle kahdenkympin. Sinilevää oli jo heinäkuun alussa, virtaukset olivat voimakkaampia ja kaikilla kohteilla oli paljon kylmempää kuin Suomen rannikolla vastaavissa syvyyksissä. Meressä tuntui myös olevan vähemmän elämää. Hiiunmaan hylyt olivat sodanaikaisia ja uponneet vuonna 1941. Tallinnan hylyt olivat paremmin säilyneitä, niissä oli enemmän nähtävää ja ne olivat huomattavasti syvemmällä. Lupa-asioiden kanssa oli hankaluuksia lähes päivittäin, tieto eri instanssien ja alueiden välillä ei kulkenut. Vasta viimeisenä päivänä saimme asiat luistamaan ilman raja- tai satamaviranomaisten päivittäisiä vierailuja. Toisaalta yksikään sukellus ei jäänyt sen takia tekemättä. Yhteistyö Maremarkin poikien kanssa sujui hienosti ja joustavasti, kiitos siitä heille kaikille! Toivottavasti yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin!
3.7. HELSINKI – LEHTMA
Sunnuntai-iltana, kun kamat oli kannettu laivaan ja kaikki olivat paikalla, Make kertoi perjantaina muuttuneista suunnitelmista. Hän oli iltapäivällä ilmoittanut tuloaikamme ja varmistanut, että kaikki on edelleen ok. Silloin selvisi, että sovittu DM oli lähtenyt työkeikalle ulkomaille. Ennen iltayhdeksää oli bookattuna uusi DM ja uusi reittisuunnitelma. Lähdimme Kalasatamasta noin kymmeneltä Suomenlinnan passintarkastuksen kautta kohti Hiiunmaata. Sen jälkeen Helsinki vähitellen katosi kauniin auringonlaskun mukana horisonttiin ja Barbara III seurasi yksinäisenä laivaa köyden jatkona. Jaoimme kahden hengen öiset vahtivuorot vuorottelevien kippareiden seuraksi. Hiiunmaata lähestyttäessä alkoi näkyä sinilevää, josta emme koko viikkona eroon päässeetkään.
4.7. LEHTMA – VEST – FLOATING DOCK
Olimme Lehtmassa maanantaina 11.35. Passintarkastuksen jälkeen osa porukasta lähti Kärdlan kaupunkiin ostoksille. Yhden aikoihin Maremarkin DM Jaak ja suuren osan lähistön hylyistä löytänyt Andrei tulivat laivalle. Satamaviranomaiset kyseenalaistivat ensin sukelluslupamme, mutta pian saimme lähteä tunnin matkan päähän Vest-hylylle. Se sijaitsi aavalla paikalla, kuten kaikki muutkin Hiiunmaan hylyt. Vest on oikein päin pohjassa noin 20 metrin syvyydessä. Hylky on suhteellisen ehjä ja sen läpi voi sukeltaa. Yksi tämän alueen ehjimmistä hylyistä. Sukelluksen jälkeen poiju siirrettiin noin kilometrin päähän. Floating Dock eli ’Monster Ship’ on 17 metrin syvyyteen uponnut ’uiva telakka’. Mieletön sokkeloinen rautakasa, josta telakan rakennetta tuntematon ei yhden sukelluksen perusteella saa mitään käsitystä. Yövyimme Lehtman satamassa.
5.7. SKIV – KRIMULDA
Aamulla Andrei toi seuraavien päivien koordinaatit, muttei tullut enää mukaamme. Lähdimme heti yhdeksän jälkeen peilityynessä kelissä päivän ensimmäiselle kohteelle. Troolari Skiv, sodanaikainen esikuntalaiva, on uponnut 15 metrin syvyyteen. Pommi oli hajoittanut sen kahteen osaan. Hylyn peräosa oli nopeasti nähty. Keulaosan piti olla lähettyvillä, muttei kukaan löytänyt sitä. Levää oli nyt jo pohjaan asti. Pari pojista vei poijun kumiveneellä seuraavalle kohteelle ja lähtivät saman tien hakemaan Lehtmasta vielä yhtä sukeltajaa ja maksamaan satamamaksut. Kun tulimme ylös ensimmäiseltä sukellukselta höyrylaiva Krimuldalle, yleinen tunnelma oli, että nyt kyllä kaivataan jotakin enemmän. Kunnes eräskin pari tuli ylös kuittailemaan, että heidän mielestään hylky oli vähintään toisen sukelluksen arvoinen. Olisi siis kannattanut lähteä seuraamaan reeleä, joka johti pientä keulaosaa huomattavasti mielenkiintoisemmalle loppuhylylle. Hylyn läpi voi sukeltaa ja tutkimista riittää. Perässä oli erittäin voimakas virtaus. Se oli näkemistämme Hiiunmaan hylyistä paras. Yövyimme Krimuldan päällä. Aika myöhään päästiin vasta nukkumaan, kun monenlaista tarinaa riitti pikkutunneille asti. Taisin nähdä unta, että vielä yölläkin sukellettiin.
6.7. NEUGRUNDIN METEORIITTIKRAATERI – JOSEF STALIN
Suunta kohti Tallinnaa. Päivän ensimmäinen sukellus tehtiin Osmussaaren ja Pakri saarten välillä sijaitsevalle Viron suurimmalle meteoriittikraaterille. Kraaterin läpimitta on 7 kilometriä ja se on noin 475 miljoonaa vuotta vanha. Seinät laskeutuvat 50 metrin syvyydelle. Pohjan syvyys kraaterin ympärillä on 15 metriä, ensimmäinen seinämä laskeutuu noin 30 metriin, jonka jälkeen loivemmin 50 metriin. Kraateri on kokonaan pinnan alla, mutta Osmussaaren rannikolla olevat kivenjärkäleet ovat oletettavasti peräisin meteoriitin törmäyksestä. Tietoisuus siitä mitä miljoonia vuosia sitten on tapahtunut, teki tästäkin sukelluksesta ainutlaatuisen! Täällä ei näkynyt paria kalaa lukuun ottamatta muuta elämää. Repo ja Ranka ystävineen pystyttivät kansileirin jo puoliltapäivin. Päivän toinen kohteemme, matkustaja-alus Josef Stalin, upposi 12 metrin syvyyteen 3.12.1941. Se oli evakuoinut Hangosta 5000 neuvostosotilasta, joista 1900 hukkui aluksen mukana. Aluksesta on jäljellä keula ja perä, sen keskiosa puuttuu. Tiesimme hylyn olevan huonossa kunnossa, mutta historiallisesti sitä ei voinut jättää näkemättä. Näkyväisyys oli osittain erittäin samea, sillä levää oli näin matalalla paljon. Hylky osoittautui kuviteltua mielenkiintoisemmaksi, sillä sen ympärillä oli paljon irto-osia, ruutia, ammuksia ym. Esanpäiväkuohuviini maistui mukavasti illan päätteeksi! Yötä Naissaaren lähellä.
7.7. BUNGSBERG/EVA
Bungsberg, aiemmalta nimeltään Eva, ajoi miinaan vuonna 1943 ja upposi 38 metrin syvyyteen. Hylky on suurelta osalta peittynyt verkkoihin. Yhden ruuman aukossa oli jo ainakin vuotta aiemmin verkkoihin takertunut hylje varoittavana esimerkkinä ja kaloja oli aivan äskettäinkin jäänyt kiinni. Niihin saattaisi sukeltajakin takertua. Hylky on melko ehjä ja hyvässä kunnossa. Siinä on paljon näkemistä usealle sukellukselle; ruori peräosassa, kapteeninsilta ym. Teimme kaksi sukellusta ja muutamassa tunnissa näkyvyys oli muuttunut kohtalaisesta erittäin hyväksi. Oli hienoa saada nähdä melkein koko hylky yhdellä silmäyksellä. Ehdottomasti koko viikon paras sukellus ja kiinnostavin hylky. Toisen sukelluksen alkaessa Viron rajavartioston laiva tuli kysymään sukelluslupiamme. Ne olivat kunnossa ja he poistuivat paikalta. Parin tunnin päästä se tuli takaisin; luvat eivät sittenkään olleet kunnossa. Sukeltajien tultua ylös meidän piti seurata sitä lähemmäs rantaa, se ajoi kylkeen kiinni ja passientarkastus alkoi. Seuraavana aamuna Peep Rada sai selvitellä lupa-asioita parin tunnin ajan. Tästä lähtien ilmoittauduimme ennen ja jälkeen jokaisen sukelluksen. Se oli selkeä käytäntö, eikä enää ollut odotettavissa lupien kyselijöitä. Tai ainakin luulimme niin.
8.7. RAA/POLARIS – HEINO/GENERAL SUROVTSEV
Perjantai oli ensimmäinen tuulinen päivä. Aegnan saaren lähistöllä kohteena oli Koivistossa rakennettu moottorikuunari Raa. Se oli uponnut elokuussa 1941 oikein päin 26 metrin syvyyteen. Näkyvyys oli melko huono, mutta aluksesta sai silti suhteellisen hyvän käsityksen. Tässä vaiheessa saimme Viron Laevakontrollin aluksen vierailulle; tieto eri viranomaisten välillä ei siis kulkenut. Tästä selvittiin puhelinsoitolla ja puolen tunnin odottelulla. Toinen sukellus tehtiin samaten Aegnan saaren lähelle 15 metrin syvyyteen 21.11.1944 uponneelle Heinolle. Ensimmäisenä ylös tullut sukeltaja kertoi, että hylyn kiertää neljässä minuutissa. Näkyvyys oli oikein hyvä, hylky hyvin säilynyt ja siinä oli yllättävän paljon katsottavaa. Yövyimme Piritan satamassa.
9.7. JAEN TEÄR – BUNGSBERG
Olimme saaneet muutaman tunnin luvan keskelle laivaväylää uponneelle Jaen Teärille. Se upposi jäihin joulukuussa 1945 Naissaaren ja Paljassaaren väliin 39 metrin syvyyteen. Alus oli viemässä tupakkaa ja viljaa Tallinnasta Saarenmaan sotatukikohdan venäläisille joukoille. Kapteeni kieltäytyi kirjallisesti lähtemästä, sillä alus ei hänen mielestään ollut kelvollinen vaikeisiin jääolosuhteisiin. Venäläiset kuitenkin pakottivat matkaan. Nyt näkyvyys ei ollut paras mahdollinen ja virtaustakin oli jonkin verran. Toinen sukellus tehtiin Bungsbergille. Aki pyysi lupaa lauantain ja koko viikon viimeiselle sukellukselle. ’Arvatkaa mitä nyt tuli vastaukseksi?’ Odotimme hiljaa jatkoa. ’Ne toivottivat meille hyvää sukellusta!’ Melkein koko viikon kestäneen luparumban jälkeen tämä toivotus uumoili helpotusta seuraavan viikon porukalle. Eikä Bungsberg pettänyt tälläkään kertaa.
10.7. PIRITA – HELSINKI
Puolenpäivän aikoihin starttasimme Piritasta kotimatkalle. Aurinko paistoi, meren pinta oli taas tyyni ja jopa yläkannella oli todella kuuma. Aurinkokannelle olikin kerääntynyt tungokseen asti porukkaa. Lähestyessämme aluevesirajaa, eräs musta piste horisontissa kiinnosti kaikkia niin, että kiikarivuorot olivat jaossa. Barbara pääsi reissun viimeiselle ajelulle ja toi tullessaan odotetut koordinaatit itäistä pituutta ja pohjoista leveyttä. Viiden aikoihin lähestyimme Suomenlinnaa. Kalasatamaan alkoi jo tulla seuraavan viikon porukkaa valmiina reissuun.
