KESÄLEIRI AHVENANMAALLE 8.-15.7.2007
Matkalla mukana: Annika, Miia, Laura, Nina, Matti, Jori, Pekka, Mikko, Hese, Marko, Mikko, Jonkka, Ari, Tuomas sekä kansipoikina Pasi ja Timo, kipparina Lasse ja perämiehenä Limppu.
Sunnuntai 8.7.2007
Matkamme Orbiitilla oli määrä alkaa sunnuntaina puolelta päivin. Vaan kuinka sitten kävikään? Kokki päätti, että hän ei halunnutkaan lähteä mukaan, joten paikalle piti saada toinen kokki Hankoon saakka. Hänet saatiin Kalasatamaan pari tuntia myöhemmin. Kun Orbiit vihdoin saatiin irti laiturista, jäi pakki päälle ja meinasimme heti kättelyssä kolauttaa Mustikkamaan kallioihin. Pakki saatiin pois ja Barbaralla sitten hinattiin Orbiitia pois rantakallioiden lähettyviltä ja nokka kohti ulappaa. Hmm, olisiko syytä huolestua tästä vähemmän jouhevasta matkan alusta, mietimme.
No, matka alkoi kolmisen tuntia myöhässä, jolloin olimme tietysti Hangossakin reippaasti myöhässä, vasta puoli kahden aikaan yöllä. Sieltä mukaan matkaan liittyivät Vuorelan Mikko eli Snuuba sekä kokiksi Elli, jonka totesimme kuin taivaan lahjaksi alkumatkan makkarakeittokokemuksen jälkeen (tai no, ainakin siinä oli sitä makkaraa, tosin ei juuri mitään muuta…). Siinä illan aikana totesimme myös laivan olevan aika nuhjuisessa kunnossa siisteydeltään. Alakerran täkkeihin kun laittoi pussilakanoita, mietti varmaan jokainen sitä pölypunkkien kuhinaa, jonka lähes kuuli omilla korvilla ja vessan siivoamisen hoidimme itse, kun sinne ei iljennyt muuten sisään mennä. Myös sauna sai meiltä kuurauksen lattiasta kattoon, kun lauteilla ja lattialla ei meinannut pysyä niiden niljakkuuden takia. Laiva oli ilmeisesti ollut vähän turhaan tiiviissä ajossa ja siisteydestä ei ole kukaan pitänyt huolta. Harmi. Luottavaisin mielin matkasimme kuitenkin kohti Ahvenanmaata, mielessä ylistetyt sukelluskohteet ja aurinkoinen ilma, jota Ahvenanmaalla pitäisi riittää.
Maanantai 9.7.2007
Aamu sarasti ja olimme juuri tulossa Utön kohdalle. Pitkä matka oli siis vielä edessä. Orbiitin koneen kanssa oli edelleen ongelmia ja jouduimme pudottamaan matkavauhtia. Saavuimme suoraan ensimmäiseen sukelluskohteeseen, Plussalle, vasta illansuussa. Hylky on poijutettu sekä keulasta että perästä, jälkimmäisen ollessa matalammassa syvyydessä. Menimme alas keulapoijusta, joka luonnollisesti toi haasteita sukelluksen profiilin osalta, kun piti sukeltaa syvältä matalaan ja takaisin syvään. Jotkut toki päättivät nousta ylös peräpoijusta, jolloin takaisin Orbiitille oli reippaammin uintimatkaa. Näkyvyys syvällä oli heikko ja matalammalla parempi. Sukelluskohteena Plus on hieno ja helppo, näettävää ja koettavaa riittää kaiken tasoisille sukeltajille. Tyytyväisenä lähdimme kohti Maarianhaminan länsi-satamaa – ehkä tästä tulee sittenkin hyvä sukellusreissu, alun haasteista huolimatta. Vaan kuinkas sitten kävikään. Pakki jäi taas päälle ja tällä kertaa pysäyttämiseen tarvittiin ankkurin apua. Onneksi Orbiit saatiin pysähtymään ja pakki saatiin pois päältä. Illan jo pitkällä hämärtyessä olimme vihdoinkin satamassa. Puolen yön aikaan kävimme vielä vierasvenesataman ravintolassa skoolaamassa Baby Kontion 40-vuotissyntymäpäivälle.
Tiistai 10.7.2007
Aamuyön helpotuskäynnillä kansipoika Pasi kertoi allekirjoittaneelle, että yön aikana tehtyjen korjaustöiden tuottaneen huonoja uutisia: Orbiit jäisi satamaan ainakin päiväksi. Emme antaneet sen haitata tunnelmaamme vaan lähdimme harrastamaan kulttuuria merimuseoon sekä Pommerniin. Molemmat olivat visiitin arvoiset. Jotkut meistä kävivät myös Maarianhaminan keskustassa ihmettelemässä turistivilinää.
Lounaan jälkeen lähdimme kumiveneillä sukeltamaan. Orbiitilla oli mukana myös oma pieni kumivene, jonka pienenpieni moottori tosin myös vaikutti hieman epävakaalta toiminnaltaan. Kaksi ensimmäistä veneellistä lähti kohti Plussaa. Kolmas veneellinen teki reissunsa sitten ensimmäisen erän palattua – ja saivat todistaa vähintäänkin pelottavaa näkyä Orbiitin kumpparin ollessa vasta matkalla takaisin: perämoottori oli sammunut. Kun pääsimme sen luo, kupu oli nostettu pois ja vene ajelehti aivan väärään suuntaan. Kapanen korjasi moottoria ja Viiru, Pekka sekä Jori nauttivat olutta jalat ponttoonien päällä leväten. Juuri kun pääsimme kohdalle, moottori käynnistyi – edelleen ilman kupua, pelottavan näköistä – ja heidän matkansa jatkui kohti Orbiitia.
Tällä kertaa sukelsimme matalasta syvään ja takaisin ja näkyvyyskin oli ihan kohtalainen joka kohdassa. Illan suussa muutamat tekivät vielä toisen sukelluksen Nederlandille, joka on noin 25 metrinen puualus noin 20 metrin syvyydessä myös lähellä Maarianhaminaa. Jotkut kävivät myös Nederlandin vieressä olleella pienellä purjeveneellä, jossa ei ilmeisesti ollut kauheasti katstottavaa.
Illalla oli sitten tiedossa Kontion 40-vuotiskekkerit. Synttärisankari sai meiltä päälleen tyylikkään t-paidan, jossa teksti ”Keski-ikäne sukellusturisti” ja kotoa oli mukana perheeltä yllätyslahja, Suunnon sukellustietokone. Taisi siinä ohimennen Kontiomme pyyhkäistä silmäkulmaansa, kun kortin sisältä löytyi vielä poikien, Oskarin ja Kasperin kuvatkin. Kakku oli maittavaa ja jatkoille mentiin vierasvenesataman kuppilaan. Sateisesta kelistä huolimatta ilta oli lämpölampun alla letkeä ja jatkui monelle aamuyön tunneille saakka. Kaiken riemun keskellä myös Snuuban alter-ego Pekka (lausutaan: ”Pekha”, niille jotka eivät ole häneen ennen saaneet kunniaa tutustua) saapui paikalle ja siitähän sitten riemu repesi. Maarianhaminan nokkospuskat tuli tutuiksi ja oman sängyn löytäminen laivalla oli yllättävän haasteellista… Tosin, kun se viimein löytyi, oli ”Pekhan” onnistumisen ilo luettavissa isoilla kirjaimilla hänen kasvoiltaan!
Keskiviikko 11.7.2007
Keskiviikko-aamuna oli kummallisen hiljaista Orbiitilla. Taisi edellisillan ja –yön meri-ilma Maarianhaminassa tehdä tepposensa. Orbiit ei lähtenyt vieläkään minnekään, koska tarvittava varaosa ei ollut saapunut ajoissa edellisenä päivänä. Joten, kumpparikeikkoja tiedossa. Menimme ensin pienellä porukalla Nederlandille, jossa näkyvyys oli todella hyvä; koko laivan näki yhdellä silmäyksellä. Kiertelimme sitä antaumuksella moneen kertaan. Iltapäivän sukellus suuntautui jälleen Plussalle, jossa näkyvyys oli oikein hyvä ja aurinkoinen päivä avitti sitä valoisuudellaan. Tämän kolmannen sukelluksen jälkeen totesimme, että Plus on nyt nähty, vaikka hyvä hylky onkin.
Päivän jännitysmomentti koettiin, kun laivan vesisäiliöitä ruvettiin täyttämään. Ilmeisesti Tilu oli vahvasti sitä mieltä, että Kapasen kuivapuku kaipasi sisäpuolelta pesua, sillä hetken täytön jälkeen todettiin veden menevänkin suoraan keulahyttiin ja tarkemmin sanoen Kapasen pukuun sisään eikä suinkaan vesitankkiin. Kapanen sai siis rauhassa keskittyä oman ”varustamonsa” aluksen temppuilleen moottorin korjaukseen.
Torstai 12.7.2007
Paikallinen Dive Master saapui laivaan heti aamusta ja vihdoin lähdimme Orbiitin kanssa liikkeelle. Merenkäynti oli aika kova, joten se vähän rajoitti kohdevalintaa. Menimme ensin Sanny-hylylle, joka uppoamisen aikaan oli turkkilaisten omistama ja nimeltään Necati Pehlivan II. Noin 50-metrinen rauta-alus, joka lepäili todella matalalla kyljellään. Syvyysmittariin tuli maksimiksi 12,2 metriä ja senkin saamiseen sai tehdä hommia. Ehjäksi hylyksi sitä ei voinut kuvailla ja katsottavaa oli todella vähän. Kaikki taisivat innokkaina sukeltaa myös ankkuriketjun toiseen päähän toivoen sieltä löytyvän jotain parempaa, mutta siellä ei ollut mitään. Kaunista katseltavaa tarjosivat yllättävänkin värikkäät merilevät, joita oli sekä hylyn pinnalla että pohjassa. Myös ahvenparvi oli nähty jossakin hylyn sisällä. Näkyvyys oli alussa kohtalainen, mutta koska hylky oli pieni ja matalalla, nousi levähöttöä pohjasta monen sukeltajan kiertäessä hylkyä ja näkyvyys meni nopeasti heikoksi.
Toinen sukellus tehtiin Skiftet-nimiselle hylylle. Tai no, yritettiin tehdä. Poiju oli poissa ja kohde paikannettiin koordinaattien avulla. Merenkäynti ja tuuli olivat nousseet jo todella kovaksi. Menimme ankkuriketjua alas, kiinnitimme reelin siihen kiinni ja lähdimme etsimään hylkyä. Näkyvyys oli todella huono. Ja jälleen sattui ja tapahtui: juuri kun alkoi tulla vastaan hylyn osia, joista tosin oli mahdoton määrittää mitä ne olivat, meni reelimme solmuun. Siinä vaiheessa meni reelin käyttäjällä herne nenään ja syvälle, regun läpi kuulunut mutina ja manaus kesti aikansa ja sitten mentiin samaa reittiä takaisin ja vauhdilla. Laivassa selvisi, että suurin osa muistakaan ei ollut löytänyt hylkyä ja ne jotka olivat, kertoivat sen olleen aika pieni 0rbiitja kovin hajalla, joten paljon emme olleet menettäneet.
Saimme Dive Masterilta, joka ei muuten itse sukeltanut päivän aikana lainkaan ja toi mukanaan vielä poikansakin syömään laivamme muonia, muutaman muun hylyn koordinaatin joihin suunnittelimme seuraavana päivänä menevämme.
Illalla saatiin jälleen kakkua, kun Pasi täytti vuosia. Annikan ja Miian jo alkuviikosta alkanut merimiehenmetsästys jatkui kaupungin yössä antaumuksella – tuloksista emme tosin tarkempaa selvitystä missään vaiheessa saaneet.
Perjantai kolmastoista päivä
Niin paljon oli jo sattunut ja tapahtunut tämän reissun aikana, että päivän huonon onnen maine ei meitä enää juurikaan hätkäyttänyt. Lähdimme aamulla Orbiitilla liikkeelle ajatuksena käydä parilla hylyllä ennen suunnan kohti saaristomerta ottamista. Merenkäynti oli edelleen kova ja se teki tilanteesta haasteellisen. Menimme saamiemme koordinaattien mukaan luodon kupeeseen, jossa oli Dagmar Clausenin hylky. Kuvausten mukaan joulukuussa -42 uponnut höyrylaiva, jolla pituutta noin 100 metriä. Hylyn piti olla kahdessa osassa, molemmin puolin luotoa ja jälleen kovin matalalla. Yksi poiju löytyi kohteesta, joten menimme kumpparikuljetuksella sinne Orbiitin ollessa merenkäynnin suunnan takia luodon toisella puolella. Pinnan alla oli heikko näkyvyys ja sieltä paljastui kasa vääntynyttä rautaa, kunnon hylyksi sitä oli hankala kuvailla. Oliko kyseessä keula vai perä, vaikea sanoa. Sukelsimme lopuksi luodon ympäri matalalla kohti Orbiitia samalla laivan toista osaa etsien. Vastaan tuli epämääräisiä rautaosia, mutta hylyn puolikasta ei löytynyt. Orbiitin ankkuri tuli vastaan ensin, joten nousimme sitä pitkin pintaan.
Totesimme yhteen ääneen, että Ahvenanmaa on nyt nähty, tack och hej. Keula kohti saaristomerta ja Utötä. Merenkäynti oli kovaa ja matka taittuikin aikamoisen keinutuksen säestämänä. Menimme suoraan Park Victorylle, jonne Jonkka ansiokkaasti sai anottua meille luvan sukeltamiseen aikaisemmin iltapäivällä. Sukeltamaan pääsimme vasta ilta-yhdeksän aikaan, mutta onneksi taivas oli kirkas ja ilta-aurinko valaisi kauniisti. Hylyllä oli hieno näkyvyys, jopa reippaasti yli kymmenen metriä. Hlyky on iso ja katsottavaa riittää, joten sukellusaikahan siinä loppui kesken.
Yön vietimme Utössä ja keräsimme ”kavereita” apukoneen hyrinällä. Osa porukasta kävi tutustumassa myös tänä kesänä avattuun hotelliin, joka on vielä myös rakenteilla entisiin armeijan tiloihin.
Lauantai 14.7.2007
Aamulla suuntasimme aikaisin takaisin Park Victorylle. Aurinkoinen sää suosi meitä ja ensimmäiselle sukellukselle lähdettiin jo ennen yhdeksää. Päivän toinen sukellus tehtiin vielä Parkille ja näkyvyys oli vähintään yhtä hyvä kuin edellisenä päivänä, ellei parempikin. Nämä olivat koko reissun parhaat sukellukset, ei siitä mihinkään pääse.
Loppupäivä ajettiin sitten Hangon kautta Jussaröhön. Hangossa vietiin kumpparilla Snuuba ja Viiru rantaan ja loppujengi jatkoi matkaa. Aurinko paistoi ja tuuli oli myötäinen, joten mikäs sen mukavampaa. Grillattiin ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa oikein porukalla makkaraakin kannella. Perillä olimme myöhään, mutta jotkut jaksoivat käydä vielä katselemassa saartakin.
Sunnuntai 15.7.2007
Leirin viimeinen päivä. Vesi loppui laivasta aamulla ja siinä olikin sitten taiteilemista esimerkiksi vessassa käynnin kanssa. Keli oli muuttunut yön aikana kovin tuuliseksi ja pilviseksi mutta päätimme kuitenkin pysähtyä vielä ennen Porkkalaa Erkki-hylylle. Poiju oli poissa, joten hyllylle ankkuroitiin koordinaattien mukaan. Kovan merenkäynnin keskellä menimme ankkuriketjua alas vain löytääksemme mutaisen pohjan ja erittäin huonon näkyvyyden. Tulimme saman tien ylös ja niin tekivät lähes kaikki muutkin. Vain Pasi ja Tilu lähtivät etsimään hylkyä ja sen löysivätkin, mutta sielläkin oli ilmesesti heikko näkyvyys.
Pysähdyimme vielä Porkkalassa jättämässä Kapasen kyydistä ja tankkaamassa vettä. Tunnin mittaiseksi suunniteltu pysähdys venyi melkein kolmeen tuntiin. Paljon ehti siinäkin ajassa sattumaan ja tapahtumaan: vesiletku, jolla vettä tankkiin laitettiin, oli tavallinen pieni puutarhaletku. Siitä ei montaa litraa minuutissa saatu lirutettua. Jossain vaiheessa oli myös kaivo tyhjentynyt, joten odottelimme siitä onnellisen tietämättöminä vesitankin täyttymistä turhaan. Apukoneeseen tuli jotain häikkää ja sitä paikkailtiin puutapilla. Kaiken kruunasi Kapasen järjestämä hupiohjelma odotuksemme lomassa: alkoi korjata veneensä perämoottoria ja yhtäkkiä kuului ”plumps” ja ”perkele!”: Moottorin kupu jäi Kapasen käteen ja loppuosa moottorista vajosi pohjaan. Kapanen ryntäsi hakemaan sukellusvarusteita, mutta tomera kansipoikamme Pasi heitti vaatteet pois, laittoi maskin naamalle ja sukelsi narun kera moottorin perään. Sieltähän se löytyi, mudan keskeltä, ja saatiin nostettua veneen kannelle. Kapasen ilme oli aidon hämmästynyt, kun kuivapuku lanteilla viimein pääsi takaisin laiturille.
Viimein pääsimme jälleen matkaan ja kohti Helsingin kalasatamaa. Loppumatka sujui enemmittä kommelluksitta – hämmästyttävää kyllä.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei siis tästä reissusta puuttunut, mutta hyvällä porukalla kun ollaan reissussa, niin lystiä riitti. Kerhomme syysleiriä ajatellen pitää vaan toivoa, että Orbiit saadaan kuntoon ja siistiksi siihen mennessä.
Tarinan koonnut Nina