Vierailu Kallion pelastusasemalla 12.1.2003
Pääsimme tutustumaan pelastusasemalle Kimmon tuttavan kautta. Meitä olikin tullut paikalle 12 henkeä.
Katsoimme ensiksi esittelyvideon, jossa käytiin läpi Helsingin palo/pelastustoiminnan koko historia. Saimme myös kuulla mielenkiintoisia asioita toiminnasta. Autolla pitää olla 60 sekunnissa hälytyksestä. Hälyytyspaikalla pitäisi olla 6 minuutissa jne. Saimmepa kuulla senkin, että Helsinki on tällä hetkellä turvallisin kaupunki saada sydänkohtaus maailmassa.
Sukeltajia Helsingillä on noin 40, toimipaikkana Erottajan asema. Hälytysvalmiudessa on aina kaksi sukeltajaa ja ryhmään kuuluu myös kaksi muuta, kuski ja esimies, jotka ovat normaalisti myös sukeltajia tai sen taustan omaavia. Kuulimme tarinoita pelastuskeikoista ja paljon hyödyllisiä asioita, niin pelastautumisesta, kuin vahinkojen estämisestä tai minimoinnista.
Tämän jälkeen pääsimme tutustumaan kalustoon, mikä olikin mielenkiintoista. Kalustoa on autoissa uskomaton määrä. Kaikki on tarkalleen oikeissa paikoissa. Jokainen vastaakin vuorollaan järjestyksestä ja tavaroiden kunnosta. Kalustoa löytyy kuorma-autosta sammutusyksiköihin, jeepistä ambulanssiin.
Lopuksi kaikki halukkaat pääsivät uimaan 25m pitkään ja 5m syvään altaaseen.
Tahdommekin kiittää isäntänä toiminutta Tapio Sireniä mielenkiintoisesta ja hauskasta tutustumisesta meille kaikille niin tärkeään toimintaan.